Vuosisadan herätyssaarnaaja Urho Muroma
Urho Muromaa voitaneen
pitää Suomen herätyskristittyjen isänä. Eri piireihin nykyisin kuuluvat tämän
suunnan edustajat huomaavat omaa hengenelämää tarkkaillessaan olevansa osalliset
tämän vuosisadan ehkä suurimman herätyssaarnaajan
perinnöstä.
Herätyksen mies
Urho Muroma (1890-1966) oli
sanan varsinaisessa merkityksessä "herätyksen mies". Hän tuli uskoon norjalaisen
Albert Lunden kokouksessa 18.10.1912. Lunde esitti vetoomuksen: "Jos täällä
kirkossa on tänä iltana joku nuori mies, joka tuntee seisovansa valinnan
paikalla, niin minä pyydän: valitse tänä iltana niin, että kun makaat
kuolinvuoteellasi, voit sanoa: olen tehnyt elämässäni monta väärää valintaa,
mutta tuona iltana valitsin oikein antaessani elämäni Kristukselle ja ottaessani
vastaan pelastuksen."
Pian kääntymiskokemuksensa jälkeen Muroma näki
"taivaallisen näyn", joka siivitti häntä koko elämän ajan: "Seisoin kuin
jyrkänteen reunalla, josta hirvittävät tulenlieskat nousivat kohti taivasta.
Jumala oli pysäyttänyt minut juuri, kun olin syöksymässä näihin lieskoihin.
Seisoin siinä pimenevässä yössä. Samalla näin, miten sekä oikealla että
vasemmalla puolella ihmisiä suoranaisena jonona syöksyi jyrkänteeltä tuleen.
Silloin sain kuin sisäisen kutsun: Mene ja koeta pelastaa niin monta kuin
mahdollista syöksymästä tuonne tulijärveen." Muroma tahtoi keskittyä elämässään
sielunpelastustyöhän. Hän tiesi, että "mestari tunnetaan rajoituksestaan".
Muroman mukaan "kaikki elävä kristillisyys on herätyskristillisyyttä". Hänen
mielestään "herätyksen esteitä Suomessa ovat liberaaliteologia,
korkeakirkollisuus ja opetus, jonka mukaan ihminen uudestisyntyy
kasteessa".
Jossakin vaiheessa Muroma piti kotonaan rippikoulua. Nuoria
pyrittiin määrätietoisesti johtamaan uskonratkaisuun. Missään ei Muroman
mielestä valehdella niin paljon kuin konfirmaatiolupauksen
annossa.
Sydän tekee puhujan
Muroma ei ollut mikään synnynnäinen puhuja. Päinvastoin hän ennen kääntymystään oli melko avuton
suullisessa esityksessä. Mutta kun Kristus uskoontullessa valtasi hänen
sydämensä, hänestä nopeasti kehittyi eräs Suomen parhaimmista puhujista. Hän
sanoikin, että "sydän tekee puhujan".
Kun Muroman hyvä ystävä paroni Paul
Nicolay joutui valitsemaan puhujia, hän kysyi: onko hänellä sanoma? Muromalla
oli sanoma. Hän oli julistaja sanan varsinaisessa ja parhaassa merkityksessä.
Teologinen tiedekunta on merkittävällä tavalla vaikuttanut julistajien
ammattikunnan häviämiseen Suomessa: sen jälkeen, kun Raamatusta on tehty
pitkälti inhimillisen järjen tuote, voidaan julistaminen hyvällä omallatunnolla
vaihtaa tulkitsemiseen ja soveltamiseen.
Kirkon puolesta kirkkoa vastaan
Uskoontulon myötä Muroma sai erinomaisen rohkeuden seisoa
Jumalan sanan takana, jos tarve vaati, myös kirkkoa, piispoja ja pappeja
vastaan. Hän tahtoi palvella ennenkaikkea Jumalan seurakuntaa (ekklesiaa). Hän
kantoi todellista vastuuta kirkon tilasta ja taisteli sinnikkäästi tehdäkseen
kirkosta todellisen "Sanan kirkon".Eräs hänen periaatteistaan kuului: kirkon
puolesta kirkkoa vastaan! Kun Tampereen piispa Eelis Gulin lähti myötäilemään
kehitysoppia (darwinismia), Muromalta tuli jyrkkä tuomio: "Jos piispa Gulinin
suosittelema evankeliumin väärennös alkaa kaikua kirkoissamme, silloin on Pyhä
Henki jättävä rakkaan kansankirkkomme ja se joutuu saastaisten perkeleen henkien
asumasijaksi...On kauheata, kun pitää tunnustaa esimieheksensä mies, jota
kohtaan ei voi tuntea pienintäkään kunnioitusta."
Syksyllä 1952 Erkki
Niinivaara kirjallaan Maallinen ja hengellinen oli synnyttämässä uudenlaista
kansankirkko-ajattelua, jossa ei vedetty rajaa maailman ja uskovan seurakunnan
välille, vaan ihanteena nähtiin kaikkia ihmisiä palveleva kirkko. Muroma tarttui
lujin ottein asiaan: "Jos tällainen teologia - jumalattomien jumaluusoppi
periaatteessa hyväksyttynä - pääsisi valtaan Kristuksen seurakunnassa, olisi se
kaiken hengellisen herätystyön loppu...Periaatteessa tunnustettu jumalattomien
jumaluusoppi on susi lammasten vaatteissa ja se susi on tapettava, niinkuin
muutkin ilkeät sudet." Muroma sanoi myös, ettei hän koskaan voi arvostaa
valtiokirkkoa, jossa rajat Jumalan kansan ja maailman välillä ovat melko
"sameat". Muroman mielestä lundilaisuuden vaikutuksesta "tämä viheliäinen oppi
rintalapsen uudestisyntymisestä kasteessa on nyt palautumassa takaisin kirkkomme
kastejulistukseen". Niinivaaran kirja oli Muroman mielestä hyvin vaarallinen:
"jos tämä sanoma valtaa kirkon, silloin kirkosta tulee maailman hengen valtaama
'portto` ja 'Baabel'." Me 90-luvun Muroman perilliset tiedämme, että Niinivaaran
esiintuoma ajatussuunta täyttää tänään kansankirkon niin kuin "vedet peittävät
meren". Niinivaaran edustama ns.lundilainen teologia sai kokonaisuudessaan
tuomion: "Se johtaa suoraan suruttomuuteen ja iankaikkiseen
helvettiin."
Kasteessa ei ihminen uudestisynny
Kaste oli Muroman opetuksessa usein esillä. Hän ei hyväksynyt käsitystä, jonka mukaan
"kapalovauva" uskoi. Muroman mukaan olisi suorastaan mahdotonta, että pienellä
lapsella voisi olla sellainen Jumalan lupauksiin tarttuva usko, josta Luther
puhui. Muroma hyökkäsi täysillä epäraamatullista ja katolista kastenäkemystä
vastaan: "Kun kristinuskon tultua valtion uskonnoksi, suuret määrät maailman
ihmisiä, kääntymättömiä, synnissä eläviä, siirtyi kirkon piiriin eikä kirkolla
ollut voimaa julistaa evankeliumia niin, että he olisivat saaneet kokea
uudestisyntymisen armon, niin kirkko selviytyi tästä vaikeudesta opettamalla,
että kaste muodollisesti eli ulkonaisesti toimitettuna omasi voiman
uudestisynnyttää ihmiset, joilla ei ollut mitään uskoa. Tällä tavalla on
tuhansia ihmisiä petetty. Toiset kyllä kuolinvuoteellansa heräävät huomaamaan,
missä hirvittävässä erehdyksessä he ovat eläneet. Toiset eivät tule huomaamaan
sitä, ennenkuin tuomiopäivänä...Vesikaste, jos ei ihminen elävällä uskolla
omista kaikkea sitä, mikä hänelle kasteessa annetaan, luo nimikristittyjen
valtaisan lauman. Katsellessamme kirkkohistoriassa kristinuskon kulkua
maailmassa ja katsellessamme tänä päivänä ympärillemme, emme tiedä mitään
rikosta, jolla olisi niin vakavat seuraukset kuin se, että uskotellaan ihmisille
heidän pelastuvan pelkän kasteen kautta, vaikka todellisuudessa sekä Raamattu
että meidän Tunnustuskirjamme opettavat, että meidät vanhurskautetaan uskon
kautta Jeesukseen Kristukseen pelkästä armosta."
Muroma lisää: "Tämä valhe
kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä on vaarallisimpia valheita kaikkien
hengellisten valheiden joukossa, sillä se on suurin omantunnon herätyksen este
ja vahvin väärän rauhan tuki...Saatanallisempaa valhetta ei enää yksikään
ihminen voi keksiä." Muroma torjui Lutherin opetuksen lapsenuskosta ja piti
oppia kasteesta luterilaisen uskon heikkona kohtana. Muroman mukaan Luther oli
kastekäsityksessään ristiriitainen.
Muroma ja kansankirkko
Kansankirkko oli Muromalle samalla rakas ja suuri ongelma. Hänestä pitää paikkansa, että hän säilyi kirkossa ainoastaan
"kirkkotaistelun etumerkillä varustettuna". Hänen taistelutoverinsa prof. Osmo
Tiililä taisteli urhoollisesti, kunnes väsyi ja erosi kirkosta. Tiililälle kävi
selväksi kaksi tosiasiaa: kirkon suuri luopumus ja linjan muuttumattomuus. Nämä
kaksi jumalanmiestä ovat olleet puheillaan, elämällään ja ratkaisuillaan
viitoittamassa "miehen tietä" myös 90-luvun uskoville.
Liperit eivät
koskaan olleet kovin lujassa Muroman kaulassa. Eroaikeet näyttivät voimistuneen
merkittävästi Tampereen hiippakunnan synodaalikokouksen (1952) jälkeen, jossa
Niinivaaran Maallinen ja hengellinen sai merkittävää kannatusta. Ainakin kaksi
kertaa Muroma aivan vakavissaan yritti erota papinvirasta: "Muroman ensimmäinen
erokirje ei mennyt perille, koska Marja-Terttu Tolamo haki sen Eva Muroman
kanssa asiasta sovittuaan pois Kauniaisten postista, ennen kuin se ehti lähteä
tuomiokapituliin! Mutta seuraava, 29.5.1957 päivätty kirje, pääsi perille. Se
sisälsi vain lyhyen viestin ilman perusteluja: `Anon täten, että minulle
myönnetään ero papin virasta Evankelis-luterilaisessa kirkossamme - HETI`."
Myöhemmin mahdollisesti vaimo, ystävät ja työtoverit saivat Muroman perumaan
eroanomuksensa.
Valinta ja vastuu
Uskollisena herätyskristilliselle näkemykselleen Muroma ei voinut hyväksyä Lutherin Sidotun
ratkaisuvallan sanomaa. Ihmisen muutoin sidottu tahto vapautetaan etsikkoajassa,
jolloin ihminen asetetaan ratkaisun eteen. Tällöin ihminen valinnallaan sinetöi
iankaikkisen kohtalonsa ja kantaa ratkaisustaan sata prosenttisen
vastuun.
Suhde herätysliikkeisiin
Muroma halusi koota yhteen eri herätysliikkeissä esiintyvät hyvät puolet. Tämä ei kuitenkaan estänyt
kritiikin esittämistä vähän joka taholle. Erityistä lukkarinrakkautta Muroma
tunsi herännäisyyttä kohtaan. Wilhelmi Malmivaara kuului hänen läheisiin
ystäviinsä. Nykyherännäisyys ei kuitenkaan ollut Muroman kunnioittamaa
Ruotsalaisen ja Laguksen herännäisyyttä, vaan Muroma näki siinä ns.
niskaslaisuuden vaikutukset. Muroma arvosti kaikkien herätysliikkeiden
alkuaikoja ja halusi elvyttää ja koota yhteen alkuaikojen parhaat piirteet.
Heränneisiin lukeutuva Lapuan kirkkoherra K.R.Kares asettui vastustamaan Muroman
työtä. Hänen mukaansa kääntymiseen ja hengellisen elämän syventämiseen tähtäävän
toiminnan taustalla on "lahkolaiskirkkoihanne". Muroma sanoi tähän, että Kares
oli "ankara elävän hengellisen herätyksen vastustaja ja kuolleen kirkollisuuden
puolustaja. Suomen kirkon mustin ja pimein pappi tässä
suhteessa".
Evankeliset joutuivat Muroman järeän tykistön
maalitauluksi useitakin kertoja. Kuten jo mainittiin, evankelisten eräs
luovuttamattomista perusopeista, kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen, oli
Muromalle punainen vaate. Samoin "koko maailman autuus" ei soveltunut Muroman
näkemykseen. Evankeliselta puolelta Muroma leimattiin sumeilematta kirkon opista
poikenneeksi "lahkolaiseksi". Niinivaaran, lundilaisen teologian vankan
puolestapuhujan kuuluminen evankelisiin ei suinkaan ollut omiaan lähentämään
tähän liikkeeseen.
Teologiasta
"Muroman mukaan 'nykypäivien jumaluusoppi` kulkee tuhlaajapojan retkillä. Se on kieltänyt
kaiken, mikä kristilliselle seurakunnalle on ollut pyhintä ja kalleinta ja
samalla vaihtanut Pyhän Hengen tieteellisyyden henkeen. Muroman mukaan ei voi
olla kahdenlaista totuutta, erikseen maallikoille ja teologeille tai erikseen
uskon ja tieteen totuutta. Ainostaan sellaisella teologialla on oikeutuksensa,
joka palvelee seurakuntaa. Kunkin tieteenhaaran tulisi olla uskollinen 'omalle
sisäiselle olemukselleen`. Teologian tulee hänen mukaansa olla kristillistä eli
Jumalan ilmoituksen hallitsemaa."
Suhde vapaisiin suuntiin
Muroma piti tärkeänä, että jokaisella uskovalla on "koti".
Hengellinen irtolaisuus ei saanut häneltä myötätuntoa. Norjalainen
herätyssaarnaaja Albert Lunde, jonka kautta Muroma tuli uskoon, ei kuulunut
kansankirkkoon. Uskonelämänsä alkuaikoina Muroma lienee harkinnut siirtymistä
vapaakirkon tai helluntalaisten riveihin. Myöhemmin vapaat suunnat eivät olleet
hänelle vaihtoehto. Niistä puuttui sitä avaruutta, jota hän hengen jättiläisenä
kaipasi ja tarvitsi. Vaikka hän ei suinkaan kaikessa voinut yhtyä kansankirkon
oppeihin eikä varsinkaan sen käytäntöön, hän kuitenkin toistuvasti painotti omaa
luterilaisuuttaan.
Tästä huolimatta hän oli "valtakuntakristitty". "Kun
lääkäri totesi Muroman sydämen laajentuneen, hän oli kohta vastannut, että hän
mielellään tahtoikin olla avarasydäminen, niin kuin Raamattukin siihen
velvoitti!"
Muroma painotti osittain samoja asioita vapaisiin suuntiin
kuuluvien kanssa. Tällaisia olivat mm. henkikaste, Hengellä täyttyminen,
armolahjat, parannus, uudestisyntyminen, eskatologiset tapahtumat jne. Tosin
Muroma antoi näille käsitteille usein eri sisällön. Toistuvasti Muroma taittoi
peistä "rakkaan vihollisensa" helluntailiikkeeseen kuuluvan Eino I. Mannisen
kanssa.
Seurakuntanäkemys
Arkkipiispa Gustaf Johanssonilta Muroma omaksui kirkkonäkemyksen, jonka mukaan kansankirkko
muodostuu kolmesta sisäkkäisestä piiristä: uskovista, rajalla (etsikkoajassa)
olevista ja suruttomista. Muroman mielestä vanhat synteihinsä kangistuneet
uskovaiset ovat suurimpana esteenä Herran työlle.
Kirkon suurin
vaara
"Muroma määritteli kirkon suurimmaksi vaaraksi sellaisen
uskonnollisuuden, josta katoaa julistus 'uudestisyntymisen välttämättömyydestä
Jumalan valtakuntaan pääsemisen ehtona`. Muroma alkoi käyttää entistä rajumpia
ilmauksia: 'Kasvatuskristillisyys, joka ei tahdo tietää mitään herätyksestä,
parannuksesta, kääntymisestä ja uudestisyntymisestä, vahvistaa ihmisissä
luontojumalisuutta ja johdattaa heidät helvettiin.' Herätyskristillisyyden
vastakohtaa Muroma kutsui myös korkeakirkollisuudeksi, jolle oli hänen mukaansa
tyypillistä sellainen ajattelu, jossa kaikkia kastettuja pidetään kristittyinä
tekemättä eroa uskovien ja kääntymättömien välillä. Hän kutsui vääriksi
profeetoiksi niitä - myös piispoja -, jotka opettivat, että valtiokirkko on
Kristuksen ruumis. Tilanne oli hänen mukaansa synkempi kuin koskaan
aikaisemmin."
Muroma ja hänen vastustajansa
Muromaa kunnioittivat ja pelkäsivät myös hänen teologiset vastustajansa. Kaikki muut
teologit näyttivät sijoittuneen sarjaa alemmaksi. Osmo Tiililä ilmaisee asian
näin: "Asioita seuraillessani minusta joskus tuntuu siltä kuin Muroman
vastustajat Gulinit, Louhivuoret, Lauhat, Nikolaiset ym. olisivat kuin
seepraparvi, joka poukkoilee savannilla vasta silloin, kun leijonan karjahtelut
ovat häipyneet kaukaisille kukkuloille. Juovikas nahka on tosin joskus tarjonnut
pikkuolennoille suojaa ruohikostakin, kun väkivahvan askel on pannut oksat
paukahtelemaan ja tantereen tärisemään."
Ahdistunut Muroma
"Mooseksen mieli oli kovin ahdistettu, enemmän kuin kukaan muu
ihminen maanpäällä" (4 Moos.12:3, Saarnivaaran käännös). Muroma kuului niihin Herran omiin, jotka
"tehtiin valituiksi murheen mustassa pätsissä". "Masennuksen perkele", kuten
Luther sanoi, oli Muroman vieraana usein. "Vaikeimpina masennuksen aikoina
Muroma saattoi pelkästään maata vuoteessaan yötä päivää vuorokaudet ympäri.
Vaimo toi välillä ruokaa pimeään huoneeseen, jossa verhot oli vedetty ikkunan
eteen. Muroma kirjoitti itse 1930-luvun lopulla seuraavasti: 'Viimeiset kymmenen
vuotta ovat olleet miltei jokapäiväisen loppumattoman vaivan ja ahdistuksen
vuosia."
Eräs kauppias Juvalta tulee Herää Valvomaan -lehteä lukiessaan
uskoon 8.2.1937. Lähes 20 vuotta myöhemmin hän lähtee Raamattuopistolle
tavatakseen Urho Muromaa. Hän kuuli, että Muroma lepäsi huoneessaan, mutta sai
luvan mennä häntä tervehtimään: "Jäin ovenpieleen katsomaan vuoteessa väsynyttä
Herran palvelijaa, joka alkoi puhua: 'Olen tällä kertaa niin masentunut ja
väsynyt, että en jaksa enää. Minua vastaan hyökätään nyt joka taholta. Sen minä
vielä ymmärtäisin, kun suruttomat arvostelevat ja ahdistavat. Mutta nyt on
näiden lisäksi tullut lukuisia pappeja, vieläpä piispoja myöten. Tuntuu siltä,
että nyt ovat voimat lopussa ja minun on pakko jättää kynä kädestä. En jaksa
enää!` Olimme hetken vaiti. Vihdoin sanoin: 'Kuulkaahan, rovasti. Kun Jeesus
kertoo paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän ja lähti etsimään yhtä
kadonnutta korven keskeltä ja löydettyään otti sen olalleen ja saatteli kotiin,
niin tässä nyt edessänne seisoo parhaillaan yksi sellainen, jolle teidän
välittämänne sanoma on tullut juuri tällaisena apuna. Eikö tämä elävä todistus
ole jo niin paljon, että vaivannäkönne on saanut palkkion?` Sillä hetkellä
ponnahti vuoteessa oleva rovasti ylös kuin ammuttuna, tuli aivan eteeni,
puristimme toistemme kättä ja painuimme polvistuen kiittämään Herran
voimateoista ja uskollisuudesta ja ihmeellisestä johdatuksesta ja avusta oikeaan
aikaan. Noustuamme rukouksesta Muroma sanoi: 'Kuulkaa, minä jaksan
sittenkin.`"
Profeetallinen Muroma
Muroman uskoontulo oli apostolisen selkeä. Samoin hänellä oli vahva kutsumustietoisuus. Urho Muroma
puhui profeettojen tapaan "Näin sanoo Herra". Sielunhoitajana hänen
kotkansilmänsä näkivät pintaa syvemmälle. Siksi monet hänen kauttaan
uskoontulleista myös säilyivät uskossa. Hän oli "tulisieluinen" mies, jonka
sisimmässä paloi Pyhän Hengen tuli. Muroma pystyi paljastamaan myös "valkeuden
enkeliksi" naamioituneen vihollisen. Tällöin tulilinjalle joutui eksytyksen
tuoja riippumatta hänen kirkollisesta asemastaan. Piispojakaan ei säästetty. Hän
oli Siionin profeetallinen "vartija", jolla oli kykyä nähdä vihollisen
lähestyminen ja myös rohkeutta puhaltaa pasuunaan (Hes.33:1-9).
Muroma näki profeettojen tapaan myös tulevaisuuteen. Hän sanoi, että Niinivaaran
edustaman lundilaisuuden valtaanpääsy kirkossamme tekisi siitä maailman hengen
valtaaman yhteisön "porton"ja "Baabelin". Muroma toi esiin toisenkin uhkakuvan.
Tampereen piispa Gulin kannattama kehitysoppi taas merkitsisi evankeliumin
väärennöstä, jonka seurauksena Pyhä Henki jättäisi kansankirkon ja se joutuisi
"saastaisten perkeleen henkien asumasijaksi". Me "Muroman perilliset" olemme
nähneet näiden molempien uhkaprofetioiden toteutumisen Suomen kirkossa ja näiden
lisäksi on syntynyt vielä uusia harhoja.
Joku kuulija näki Muromassa Johannes
Kastajan ja varoitti häntä: "Jos te pappina Suomen kirkossa aiotte puhua tuolla
tavalla, niin teidän osanne ei voi olla muu kuin Johannes Kastajan kohtalo."
Nähtävästi taivaassakin Muroma rinnastettiin tuohon profeettaan, koska Muroma
sai kotiinkutsun Johannes Kastajan päivänä, juhannuksena
1966.
Muroman perintö
Meille tämän päivän "muromalaisille" jää kaksi tuhannen taalan kysymystä ratkaistavaksi. Vieläkö
Muromalla olisi käyttöä ja tilaa 90-luvun Suomen kirkossa? Vieläkö tämä
tinkimättömästi Sanaan ja omaantuntoon pitäytyvä hengen jättiläinen voisi olla
kirkossa edes kirkkotaistelun etumerkein varustettuna? Tähän saamme luotettavan
vastauksen, kun kysymme ja tutkimme: ovatko Muroman asettamat "portto ja Baabel"
-ehdot täyttyneet kirkossa? Mitä mieltä Sinä olet? Anna palautetta lehtemme
keskustelua-palstalle. Toisaalta voimme tässä yhteydessä vakavasti kysyä, onko
Muroman muokkaamalle herätysvainiolle koittaneet halla-ajat kuten aikoinaan
Efesoon Paavalin laskettua matkasauvansa? "Minä tiedän, että minun lähtöni
jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä" (Apt.20:29).
Sama kohtalo oli myös Lutherilla ja Paavo Ruotsalaisella; heidän kuoltuaan
perintö pitkälti tärveltiin. Raamattu kehottaa vakavasti: "Muistakaa
johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän
vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa" (Hebr.13:7).
Väinö
Hotti
Käytetyt lähteet: Timo Junkkaala, Urho Muroma
herätyssaarnaaja. Tottelin taivaallista näkyä, Urho Muroman muistokirja. Urho
Muroma, Uudestisyntynyt ihminen. Osmo Tiililä, Kristilliset kirkot ja muut
yhteisöt.
Valoa ristiltä 5/1997